Tänään tuli sitten alarivillekin kojeisto. Tokavikoihin hampaisiin tuli samanlaiset putket kuin ylärivillekin, ja jokaiseen hampaseen niiden välille pienet metalliset braketit. Brakettien kiinnittäminen oli ilmeisen hankalaa. Minulla on pienet alahampaat, ja vaikka braketit olikin pienempiä kuin ylähmpaisiin tulleet, meinasi pieniä onglemia tulla. Etenkin kieron vasemman kulmahampaan kohdalla. Braketteja ei voinut kiinnittää hampaan keskelle, sillä silloin hampaita ei voisi purra yhteen, vaan ne kiinnitettiin aivan alareunaan. Kuluneiden etuhampaideni kohdalla tämä tarkoitti sitä että braketit ovat osaksi ikenen alla. Hankaloittaa kuulemma pesemistä, johon jatkossa tarvitsee varata entistä enemmän aikaa.
Kiero alakulmahammas on niin kaukana rivistä, ettei sitä saatu kiinni kaarelle metallilangoilla (kuten muut hampaat) vaan se laitettiin kiinni kumilenksulla. Laitan kuvia uusista kojeista myöhemmin.
Lasku... sen hammaslääkäri muisti tällä kertaa kirjoittaa. Nyt pitäisi olla suurimmat kustannukset takanapäin, ja pieniä laskuja edessä. Toivottavasti pitää paikkaansa, sillä opiskelijabudjetilla elävälle nämä summat ovat tähtitieteellisiä...
Tämänhetkinen Saldo:
Edellisistä laskuista ....................................567,95 €
Oikomishoidon kontrollikäynti (27.4.) ........ 44,07 €
Kiinnikkeiden paikan määritys + kiinn........ 300,90 €
Kiinteän oikomiskojeen kaari ..................... 115,44 €
_____________________________________
YHTEENSÄ: ............................................... 1018,36 €
keskiviikko 2. kesäkuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti