Suhtautumiseni kipuun ja jomotukseen on muuttunut tässä oikomishoidon aikana. Minulla on aina ollut matala kipukynnys ja sen en usko muuttuneen. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen kaivannut kipua. Kyllä, luit oikein, kaivannut kipua. Loogisen päättelyn periaatteilla oikomisprosessissa kipu liittyy hampaiden liikkumiseen, hampaiden liikkuminen on tavoitteiden kannalta hyvästä, joten kipukin on siis hyvästä. Syksyn käyntien jälkeen hampaita jomotti vain muutaman päivän käynnin jälkeen. Se tuntui oudolta, ja turhauttavalta, kun tietää, että nyt ne hampaat ei liiku. Onneksi tähän asiaan tuli tällä kertaa muutos, ja jomotus alkoi jo 10 minuutissa. Ja on nyt sen verran mojovaa, että tuskin menee ohi muutamassa päivässä.
Sain viimein otettua uusia kuvia. Kuvausinto laskee heti kumilenksujen värjäytymisen jälkeen. Mutta nyt ne ovat vielä puhtaat. Oikoja siirtyi viime kerralla käyttämään harmaita kumilenksuja, joiden ei pitäisi värjäytyä yhtä herkästi kuin kirkkaat. Todellisuus ei kuitenkaan ole näin yksioikoinen. Kumilenksut värjäytyy edelleen, mutta ei ihan yhtä helakanvärisiksi. Ongelmasta ei siis ole päästy kokonaan eroon, mutta on se hiukan vähentynyt.
Tältä ne hampaat nyt näyttää. Ovat mukavasti oienneet, ja ylesilme on ihan eri kuin alussa.
Yläkaari alkaa hipomaan täydellisyyttä. Viime kerroilla kaarilankaa ei ole vaihdettu, vaan sitä hieman muotoiltu (todisteena langassa olevat mutkat).
Alakaarellakin hampaat on siististi rivissä, yhtä lukuunottamatta. Edistystä kuitenkin on tapahtunut, vaikka onkin toisinaan tuntunut toivottoman hitaalta.
